Kesällä 2009 toteutimme Paikkateatterin ensimmäisen kesäteatteriproduktion "Hölömöläiset". Esityspaikkana oli Rauhalahden Teatteriareena Kuopiossa. Alkukeväällä 2009 korviin oli kantautunut tieto, että Teatteriareena on tulevan kesän vähemmällä käytöllä. Siitä lähti sykäys tarjoutua "paikkaamaan" tuota aukkoa ja se oli Paikkateatterin synty. Ripeästi tartuimme toimeen ja kohta olikin kesäteatteriesitys tekeillä. Esitys oli laulupitoinen tuore versio vanhoista suomalaisista hölmöläistarinoista. Pienellä budjetilla ja suurella sydämellä pystytettyyn hölömöläismaailmaan löysi tiensä mukavat puolitoista tuhatta katsojaa. Dramatisoinnista ja ohjauksesta vastasi Lasse Forsgren, laulut sävelsi ja harjoitutti Mika Lahtinen ja näyttämöllä nähtiin Lasse Forsgren, Jukka-Pekka Kiuru, Kerttu-Liisa Pirinen, Maisa Pirinen ja Olli-Veikko Rantaniva.
Linkki: Hölömöläisten siansaksalaulujen sanat
Kesällä 2010 lähdettiin kiertämään Pohjois-Savoa. Tavoitteena oli viedä ammattitasoista teatteria sinne missä sitä harvemmin nähdään. Toisena tavoitteena oli käydä esittämässä Eläintarina -lastenteatteriesitystä mahdollisimman monessa Pohjois-Savon kunnassa. Yhdeksäntoista paikkakuntaa kahdestakymmenestä kahdesta oli aika hyvin, varsinkin kun Kuopio ja Varkaus jätettiin ammattiteatteripaikkakuntina tällä kertaa tarkoituksella väliin. Esityksen aineksena olivat taas suomalaiset kansansadut. Metsän eläimistä kertovaa tarinaa höystettiin edelliskesän tapaan uusilla lauluilla. Tuhannelle pohjoissavolaiselle lapselle ja aikuiselle selvisi taas kerran muun muassa se mistä lähtien ketun hännänpää on ollut valkea ja karhulla lyhyt häntä. Dramatisoinnista ja ohjauksesta vastasi Lasse Forsgren, laulut sävelsi ja harjoitutti Mika Lahtinen. Tositoimissa kotiseutumuseoiden, koulujen ja kirjastojen saleissa, ladoissa, etu- ja takapihoilla ja kesäteatterinäyttämöillä nähtiin Nunu Ahtiainen, Lasse Forsgren, Jukka-Pekka Kiuru, Kerttu-Liisa Pirinen ja Maisa Pirinen. Hellekesä piti luutkin lämpiminä.
Linkki: Eläintarinan laulujen sanat
päivitetty 2.7.2011 (c)LF